Niko Kaistakorpi Ajatuksia maan ja taivaan väliltä - joskus muualtakin

Lepää rauhassa Ukko-koiramme 21.4.2008 - 17.7.2018

  • Ukko ja minä talvilenkillä metsässä
    Ukko ja minä talvilenkillä metsässä
  • Ukko takatuhdolla kalassa
    Ukko takatuhdolla kalassa
  • Ukko kaislikossa viilentymässä
    Ukko kaislikossa viilentymässä
  • Koirat mökillä, Billie edessä ja Ukko takana.
    Koirat mökillä, Billie edessä ja Ukko takana.
  • Autossa oli mukavaa uinnin jälkeen.
    Autossa oli mukavaa uinnin jälkeen.

Pitkään profiilikuvassani vieressä ollut Ukko-koiramme saatettiin ikiuneen parisen viikkoa sitten sairauden uuvuttamana. Sanoille ei ole ennen tätä löytynyt alkua eikä kyyneleille loppua. Nyt tuntuu siltä, että on tarve tehdä muistokirjoitus perheellemme niin tärkeän Ukon muistoksi. Tämä hieman yli kymmenen vuoden aika tullaan aina muistamaan meillä Ukon aikana. Meitä lohduttamassa on onneksi Ukon siskontyttö Billie, jolle pystyimme tarjoamaan uuden kodin kolmisen vuotta sitten isäntänsä sairastuttua ALS-tautiin.

Tunteiden vuoristorataa

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut melkoista tunnemyrskyä ja vuoristorataa. Ensin oli pitkä ja raskas pohdinta siitä, että on tarpeen saattaa Ukko ikiuneen, jonka jälkeen odotuksen vaihe eläinlääkäriajan varaamisen jälkeen oli hirveää. Itse eutanasia meni kuin unessa, jota sitten näki toistuvana filminä seuraavana yönä unta yrittäessään. Helpotuksen vaihe tuli - Ukko ei enää kärsi eikä hänen täydy olla urheana kuten hän loppuun asti oli tehden kaiken minkä jaksoi kivuista huolimatta. Nyt helpotuksesta on jotain jäljellä, mutta suunnaton suru ja ikävä on päällimmäisenä yhdessä kiitollisuuden yhteisistä ajoista kanssa.

Kun on yli kymmenen vuotta ollut kaikessa mukana uskollinen ystävä, jonka luonteeseen kuuluu vielä laumanvartijuus ja siitä huolehtiminen, muistuttaa kaikki siitä, että ennen kintereillä kulki Ukko. Vaikkapa uimaan ei menty ilman, että hän tuli valppaasti valvomaan. Kerran noin kaksivuotiaana Ukko jätettiin vuokramökillä Sonjan siskon kanssa lämmittämään saunaa rantaan. Minä, Sonja sekä kummipoika lähdettiin iltatyynelle järvelle veneellä kalaan. Ollessamme noin 300 metriä rannasta aloimme ihmetellä outoa ääntä - Ukko oli uinut tuon matkan rannasta luoksemme ja oli aivan puhki. Ukolla oli vielä tapana uida niin sanotusti keulaportti auki eli vettä meni välillä suuhun, joka piti sieltä röhäistä pois. Soutuveneeseen ei viiskytkiloista märkää koiraa saa nostettua, joten niskasta tukien soudimme Ukko veneen vieressä vedessä lähimpään rantaan ja minä palasin maata pitkin mökille Ukon kanssa. Jatkossa oli parempi oli ottaa Ukko mukaan vaikka kalastus olikin hankalampaa koiran kanssa.

Berninpaimenkoira Ukko

Berninpaimenkoirat ovat toimineet mm vetokoirina, laumanvartijoina sekä paimennuksessa. Useimmiten ne haluavat olla siellä, missä muutkin lauman jäsenet tapahtumien keskellä. Ihmisystävällisyytensä vuoksi Suomessa toimii mm halibernejä, jotka vierailevat hoitokodeissa, sairaaloissa, palvelutaloissa tai päiväkodeissa.

Ukko oli yhdentoista pentueen itsevarmin ja pelottomin pentu. Väistämättä uroskoiran itsevarmuus tarkoitti jonkinmoista neuvottelujaksoa noin vuoden iässä siitä, kuka oikein määrää ja on laumassa pomo. Aika oli kuitenkin varsin lyhyt ja sujui hyvin vaikka pitkää pinnaa välillä tarvittiinkiin. Kun järjestys saatiin selvitettyä, on kaikki ollut helppoa ja itsevarmuus sekä pelottomuus olleet hienoja luonteen ominaisuuksia. Ukko saattoi vaikkapa katsoa vierestä ilotulitteen lähettämistä eikä ollu siitä moksiskaan - joskus oli touhuissa vähän liiankin lähellä klapien lentäessä halkomakoneesta melkein päälle.

Ukko herätti paljon kiinnostusta ja usein pysähdyimme rapsuteltavaksi. Pentuna hän oli niin innostunut kaikista ihmisistä ja halusi tervehtiä jokaista. Veimme hänet Espalle ajatuksenamme, että huomaisi välillä ihmisiä olevan niin paljon, ettei vaan pysty kaikkia tervehtimään. Naapurustossamme hän on sulattanut niin koiraihmisten kuin muidenkin sydämet luonteellaan ja lempeydellään. Hyvä esimerkki luonteesta on, että mökkinaapurillamme välillä hoidossa ollut pieni villakoirauros sai hyökkäillä välillä ottaen Ukon takapäästä karvoja eikä Ukko tehnyt mitään. Toki isompien urosten kanssa sitten oli eri tilanne.

Äärimmäisen kiitollinen saamastamme kymmenestä vuodesta

Ikävä ja suru on kova, mutta silti päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus siitä ajasta, jonka Ukko oli kanssamme.

Ukko oli aina mukana lukuunottamatta duunia - sielläkin olisi varmaan ollut mikäli työnantaja olisi sen mahdollistanut. Katse hakeutuu edelleen välillä etsimään Ukkoa tai vahingossa tulee otettua kaksi talutushihnaa tai meinaan laittaa kahdelle koiralle ruokaa.

Palattuamme mökiltä moni naapurustossa kyselee kuinka koirat jaksoivat helteessä - minä murrun ja kyyneleet tulevat silmiin. Toinen ei jaksanut. Vielä monen monta kertaa törmään lenkeillä kysymyksiin, missä Ukko on. Iso mies tulee puremaan huulta ja yrittää olla purskahtamatta itkuun välillä epäonnistuen. Ei sillä kuitenkaan ole väliä - minä suren ja minulle Ukon merkitys on suunnattoman suuri. Ajoittain synkkyyteen taipuvaisena Ukko on oli aina vierelläni tuomassa iloa ja hänellä ei ollut huonoja aamuja - koskaan.

Lepää rauhassa rakas Ukkomme - toivottavasti tapaamme jälleen.

 

PS. Vesterinen yhtyeineen -bändin hienosta Intiaanit-kappaleesta muodostui meille laulu Ukon poismenosta, kun omat sanat olivat hukassa:

"Mä löysin paikan kultaisen,
sinne tietä ei oo.
Voin viedä sinne vain sellaisen,
jonka puolesta oon valmis kuolemaan
Sulje silmät, rakkaani
Sä oot jo nähnyt kaiken tän
Sulje silmät, sulje vaan
Lennetään taivaan kannelle
Me kumpikin se jo tiedettiin
Et on tullut aika luovuttaa
Käy kallion laelle lepäämään
Anna tuulen tulla meidät
Syliinsä vielä nostamaan
Sulje silmät, rakkaani
Sä oot jo nähnyt kaiken tän
Sulje silmät, sulje vaan
Lennetään taivaan kannelle
."

https://youtu.be/vw6DpALm9e0

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sinällään hauska, että tämän kirjoituksen jälkeen päälle tuli ukonilma.. :-)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Osanottoni, Niko! Tunteiden vuoristorata on juuri tuo kuvaamasi. Joka kerta, kun luen jonkun lemmikin poislähdöstä, kyyneleet nousevat silmiini.

Yhteisen ajan päättäminen on kenties se vaikein päätös! Itse jouduin tuon kovan tilanteen eteen kolme vuotta sitten Viikin eläinsairaalassa. Ainoa, mikä lohdutti, oli tieto, että rakkaan Milona koiran (10 v. 4 kk) kärsimykset päättyivät.

Itseäni on helpottanut kirjoittaminen. Suru jatkuu pitkään, vaikkakin lientyy hetkittäin. Lopulta tulee aika, jolloin pystyy katsomaan kuvia, siirtämään pois lelut ja hihnat.

Milonalta jäi sen pentu, joka on nyt 11 v. Kesti jonkin aikaa, autolta kotiin kävellessämme, kun Mandi jäi odottamaan emoaan. Myös eläimet kaipaavat läheistä kaveriaan.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Suuret kiitokset. Kyllähän nuo eläimet kaveriaan kaipaavat, Billie aka Pirpanakin etsi pitkän aikaa minne Ukko on hävinnyt ja kun ei tuolle osaa kertoa..

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Osanottoni kaverin poismenosta. Vaikuttaa että Ukko sai elää kunnon koiranelämän varmasti onnellisena ja itsensä tarpeelliseksi kokevana. Tuo on parasta mitä voimme tarjota kiitokseksi ja vastapalvelukseksi elukan olemassaolosta ja sen antamasta sisällöstä elämään.

Vaikka jokainen lemmikinomistaja tietää että jossain vaiheessa siitä on luovuttava, ei se helpota silloin kun tilanne on päällä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Paljon kiitoksia. Ei tunnu auttavan tietoisuus luopumisesta eikä se, että on kokenut tilanteen jo aiemminkin.

Eiköhän me Ukolle kohtuullinen koiranelämä onnistutu tarjoamaan ja saimme äärettömän paljon häneltä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#5 Niko, mahtava havainto - 'saimme äärettömän paljon häneltä!'

Fyysisen poistumisensa jälkeen, rakas lemmikkimme elää meissä edelleen vahvana kannattelijana.

Suurimman suruni hetkellä, mieleeni nousi edesmenneen Milona koirani hymy!

Se oli aseistariisuva ja sama tunne palaa aina, kun muistista kirpoaa tuo vilpitön myötäeläminen ja vuorovaikutus ihmiseen.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Lempeä osanottoni, aavistan surun voi voi son kamalaa.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Koira on ihmisen paras ystävä ja sen kuolema pistää helposti kovimmankin äijän itkemään. Suru helpottaa, mutta onneksi muistot jäävät. Ja kiitollisuus.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Meikämies ja meidän australianterrierimme Kilda lähettävät osanottavia terveisiä. Kilda on muuten syntynyt 31.3.2007 ja saanut nimensä meille niin rakkaan Australian Melbournen kaupunginosasta St Kilda.
Parhaat toivotukset ja osanottoa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset